Arkisto toukokuu, 2008

Louhiojan mattolaituri karkuteillä

Mattolaituri karkuteillä

Kevättulvat, ilmastonmuutos ja kuun asento ovat vaikeuttaneet Louhiojan matonpesijöiden tulevan pesukauden, sillä Louhiojan mattolaituri on saanut tarpeekseen katkaisten molemmat tukinarunsa ja siirtynyt ylävirtaan noin 4 metriä. Enon poliisi tutkii asiaa.

Jätä kommentti »

Äitienpäivää on vietetty perinteisin menoin

Äitienpäivää on jälleen juhlittu perinteisin menoin eri puolilla Enoa. Uimaharjussa on laskettu annettavan tänä vuonna jopa yli 300 ruusua, ja kirkonkylän risteys vilkastui jälleen huomattavasti äitien ja isoäitien luo matkaavista sukulaisista ja tuttavista.

Äitienpäivän vietto on sujunut rauhallisesti. Ainoastaan kauppojen kesäaukiolon puuttuminen on latistanut hieman tunnelmaa. “Oisimmie voinu maitoa käyvä”, kommentoi eräskin kyläläinen.

Äitienpäivän paluuliikenteen arvellaan alkavan ennen Suomen peliä.

Jätä kommentti »